Keräily
Miksi photocard on arvokkaampi kuin albumi
Pocabase-tiimiltä · · 3 min lukuaika
K-pop-albumi maksaa noin kaksikymmentä euroa ja sisältää yhden satunnaisesti arvotun kortin. Käytettyjen markkinoilla tuo kortti myydään joskus edelleen kalliimmalla kuin koko laatikko. Se ei ole mikään markkinoiden poikkeama. Se on täysin mekaaninen seuraus kolmesta asiasta: satunnaisesta lisäyksestä, myynnissä olevien versioiden määrästä ja kunnosta, jossa kortti saapuu. Tässä kerrotaan, miten nuo kolme asiaa summautuvat yhteen ja mitä ne muuttavat sinulle silloin, kun ostat.
Satunnaiset lisäykset tuottavat niukkuutta
Photocardia ei koskaan valitse ostaja. Se työnnetään laatikkoon pakkausvaiheessa satunnaisesti, ja se poimitaan koko painoksen yhteisestä sarjasta. Täällä kirjatuista versioista 74 % ilmoittaa vähintään yhden satunnaistetun lisäyksen. Toisin sanoen lähes koko luettelo myy sisältöä, jota kukaan ei hallitse: ei kauppa eikä asiakas.
Seuraus on välitön. Sillä fanilla, joka seuraa yhtä tiettyä jäsentä, ei ole mitään keinoa saada tuon jäsenen korttia muuten kuin ostamalla sokkona yhä uudelleen tai toisen keräilijän kautta. Kysyntä keskittyy sarjan osaan, kun tarjonta pysyy tasaisesti jakautuneena. Tällaisen muotoinen epätasapaino ei korjaudu itsestään, vaan se maksetaan rahalla.
Siksi kortin hinnalla on vähän tekemistä sen valmistuskustannuksen kanssa. Painettu kahdeksan kertaa viisi senttimetriä oleva pahvinpala maksaa muutaman sentin. Jälkikäteen maksetaan todennäköisyydestä olla vetämättä sitä, ja tuon todennäköisyyden määrää sarjan koko, ei albumin hintalappu.
Lisää versioita tarkoittaa lisää löydettäviä kortteja
Sama albumi ei lähde liikkeelle kovin usein yhtenä ainoana esineenä. Luettelossa on 4 621 julkaistua albumia ja 11 507 erillistä versiota, keskimäärin lähes kolme painosta julkaisua kohden. Jokaisella versiolla on oma korttisarjansa. Luettelon nykyinen ennätys on PUREFLOW pt.1 (LE SSERAFIM), jolla on 33 versiota yhdelle albumille.
Versioiden moninkertaistaminen moninkertaistaa mekaanisesti täydennettävän sarjan. Kun versiossa on keskimäärin 3,3 korttia ja ryhmässä seitsemän jäsentä, täysi kokoelma vaatii nopeasti useita kymmeniä kappaleita, joista osa on koskaan esiintynyt vain yhdellä markkinalla myydyssä painoksessa. Keräilijä, joka jahtaa täydellisyyttä, ei enää pelaa yhden laatikon todennäköisyyksiä vastaan, vaan kymmenen.
Kortti ei siis ole koskaan harvinainen abstraktisti ajateltuna. Se on harvinainen vain suhteessa sitä etsivien ihmisten määrään ja sen kantaneen painoksen painettujen kappaleiden määrään. Pieni painos, joka on sidottu yhteen alustaan tai yhteen kauppaan, tuottaa kortteja, joita käytettyjen markkinat eivät koskaan enää näe suurina määrinä.
Kunto merkitsee yhtä paljon kuin kortti
Käytettyjen markkinoilla saman kortin kaksi kappaletta eivät myydy samaan hintaan. Ostajat katsovat ensin kulmia, pintaa, takapuolen painatusta ja käsittelyjälkiä, ja vasta sen jälkeen he katsovat etupuolta. Moitteeton kappale ja kolhiintunut kappale käyvät kauppaa kahtena eri esineenä, joskus kolminkertaisella hintaerolla.
Tämä odotus selittää hyvin suuren osan koko jälleenmyyntitaloudesta. Myyjä, joka suojaa kortit siitä hetkestä, kun laatikko avataan, säilyttää jo maksetun arvon; myyjä, joka pinoaa ne laatikkoon, menettää sen kuukausissa huomaamattaan. Ero ei ole tuuria. Se on rutiini säilytykselle, joka päätetään jo ensimmäisenä päivänä.
Tärkeimmät poiminnat
- Kulmat: ensimmäinen tarkistettava asia ja vaikein vaurio korjata.
- Pinta: mikrokaarnat näkyvät raakavalossa, eivät koskaan salamakuvassa.
- Takapuoli: tummilla alueilla muste jättää jäljen pienimmästäkin hankauksesta.
- Käsittely: jokainen suojaamaton siirtyminen kädestä käteen jättää mitattavan jäljen.
Mitä jälleenmyyntihinta oikeasti kertoo
Jälleenmyyntihinta ei ole virallinen arvio. Se on kohtaamispiste myyjän, joka tietää kortin niukkuuden, ja ostajan välillä, jolla on kiire täydentää sarjansa. Se nousee julkaisun jälkeisinä viikkoina, kun kysyntä on huipussaan ja kun kappaleita on kierrossa vähän, ja sitten se asettuu alemmas, kun vaihtokauppa on jakanut varaston uudelleen.
Yksi poikkeus vastustaa tuota laskua: kortit, joita ei enää saa muulla tavoin. Kortti, joka on yksinoikeudella päättyneessä POB-etuudessa, menneessä tapahtumassa tai loppuunmyydyssä painoksessa, poistuu tuotantopiiristä lopullisesti. Siitä lähtien sen hinta riippuu vain liikkeessä olevien kappaleiden määrästä ja siitä, kuinka moni sitä vielä etsii.
Tämä lukutapa muuttaa sitä, miten myynti-ilmoitusta arvioidaan. Korkea hinta kortista, joka kuuluu edelleen saatavilla olevaan versioon, kertoo lähinnä optimistisesta myyjästä. Sama hinta kortista, jota ei enää tuoteta, kuvaa markkinoiden todellista tilaa.
Mitä se muuttaa ostettaessa
Käytännön johtopäätös on tässä kohtaa varsin yksinkertainen: kortti on oston epävakaa osa, albumi on vakaa osa. Version ostaminen sen kuvakirjan, konseptin tai julisteen vuoksi tarkoittaa sellaisen esineen ostamista, jonka käyttöarvo tiedetään etukäteen. Version ostaminen yhden tietyn kortin toivossa tarkoittaa arpalipun ostamista albumin hintaan.
Molemmat ovat oikeutettuja, kunhan tiedät, kumpaa teet. Yhtä korttia jahtaavan keräilijän on lähes aina parempi ostaa se suoraan toiselta keräilijältä kuin avata viisi laatikkoa. Sillä ostajalla, joka rakastaa kokonaista esinettä, ei ole mitään syytä maksaa lisähintaa sellaisesta niukkuudesta, jota hän ei edes hakenut.
Tärkeimmät poiminnat
- Haluat yhden tietyn kortin: osta pelkkä kortti, sillä avattu albumi ei koskaan mene kaupaksi sen hinnalla.
- Haluat albumin: valitse versio sisällön, ei todennäköisyyksien perusteella.
- Kummassakin tapauksessa: suojaa kortti avauspäivänä, ei jälleenmyyntipäivänä.
